Rintojen asialla

Julkaistu: 25.7.2019

Helena Puonti on rintasyöpähoitoihin erikoistunut plastiikkakirurgi, jolle rintojen rakentamisesta tuli puolivahingossa elämäntyö. Nyt hänen vastaanotolleen tullaan Kiinasta asti.

Elina Väntönen HS Julkaistu: 25.7

KUN suomalainen nainen sairastuu rintasyöpään, ennuste on hyvä.

Sairastuneita on lähes 5 000 joka vuosi, ja heistä useampi kuin yhdeksän kymmenestä on elossa vielä viiden vuoden kuluttua.

Plastiikkakirurgi Helena Puontille, 68, pelkkä eloon jääminen ei riitä. Hän haluaa, että sairastuneet saavat jatkaa elämäänsä naisina niin kuin ennenkin – sellaisten rintojen kanssa, jotka he tuntevat omakseen. Ja mieluiten sellaisten rintojen kanssa, jotka he ylipäänsä tuntevat. 

Se ei ole itsestään selvää. Lähes aina rintasyöpäleikkauksen yhteydessä rintojen tunto heikkenee merkittävästi tai jopa katoaa täysin.

Puonti on omistanut työuransa tälle ongelmalle, ja lopulta hän löysi ratkaisun.

SAVONLINNASSA omaa klinikkaansa pitävä Helena Puonti päätyi rintojen pariin sattumalta.

Äiti toivoi Peräseinäjoen köyhän maanviljelijäperheen kasvatista ”maatilan emäntää”, mutta Puontilla oli muita suunnitelmia. Hän oli seurannut koko lapsuutensa voimattomana, miten äiti kärsi pahasta nivelrikosta ja sen tuomista kivuista.

Puonti halusi lääkäriksi, parantajaksi. Siksi hän hakeutui lääketieteen opiskelijaksi.

Heti ensimmäisessä harjoittelupaikassaan hän sai vastuulleen naisten rinnoista löytyneet patit. Ei hän niitä erityisesti toivonut tai hoitaakseen halunnut, mutta monet lääkärit karttoivat niitä, koska 1970-luvun diagnostiikka oli heikkoa ja työlästä.

Kun rinnassa oli patti, se leikattiin pois, ja vasta leikkauksen aikana tutkittiin, oliko kyseessä syöpä vai ei.

Osa pateista oli viattomia, esimerkiksi kystia tai sidekudoskyhmyjä. Puonti laski leikkaamansa patit ja totesi, että vain noin joka kolmannessa oli syöpää.

”Silti jokainen patin vuoksi vastaanotolle tullut potilas valmisteltiin ajatukseen, että rinta saattaa olla pois, kun heräätte. Ei ollut minkäänlaista säästävää kirurgiaa, ja se oli aika kauheaa.”

ALKUJAAN Puonti ajatteli, ettei hän olisi kirurgiksi tarpeeksi taitava ja tarkka, että hänen sormi­näppä­ryy­tensä ei riittäisi.

”Ajatus kirurgien erityisistä kädentaidoista kuitenkin hupeni vähitellen, kun näki, miten he tekivät työtään tärisevin käsin”, Puonti naurahtaa.

Hän alkoi ajatella, että työssä menestymisessä keskeisintä olikin taito kohdata potilas ja suunnitella leikkaukset mahdollisimman hyvin.

1980-luvulla rintasyövän hoidossa uusinta uutta olivat leikkaukset, joissa oma rinta säästettiin ja vain syöpä leikattiin pois. Puonti oivalsi, että päästäkseen huipulle hän tarvitsisi plastiikkakirurgista osaamista.

Siinä keskeistä on ajatus potilaan yksilöllisyydestä: jokainen leikkaus on erilainen. Se sopi myös Puontin ajatusmaailmaan. Niinpä hän erikoistui plastiikkakirurgiaan.

Vasta leikkauksen aikana tutkittiin, oliko kyseessä syöpä vai ei.

RINTASYÖVÄN hoito itsessään on mullistunut kolmessa vuosikymmenessä. Hoito on Suomessa maailman huippua ja ennuste on syöpäsairaudeksi erinomainen.

Lähes yhtä suuresti on muuttunut suhtautumisessamme rintoihin. Vielä 1990-luvun alussa keskityttiin vain syövän nujertamiseen – ei siihen, mitä kehoon jää jäljelle.

”Ei silloin arvostettu naisen rintaa tai naisen kokonaisuutta. Ajateltiin, että eihän sillä ole mitään väliä, kun se on siellä piilossa paidan alla”, Puonti sanoo.

Vähitellen alettiin pohtia, millaista on elämä ilman rintaa ja olisiko nainen oikeutettu rinnan rekonstruktioon eli korjausleikkaukseen.

Erityisesti kokoomuksen entinen kansanedustaja, plastiikkakirurgiaan erikoistunut professori Sirpa Asko-Seljavaara muistetaan työstään asenteiden muuttamiseksi. Hän puhui voimakkaasti sen puolesta, että naisella on oikeus saada rinta takaisin menetetyn tilalle.

”Minusta oli kamalaa, että rakennettu rinta on möhkäle, joka voi palaa auringossa.”

EDES kaunis korvaava rinta ei kuitenkaan riittänyt Puontille. Häntä häiritsi vielä niiden tunnottomuus.

”Minusta oli kamalaa, että rakennettu rinta on möhkäle, joka voi palaa auringossa tai jota voi jopa leikata veitsellä ilman, että ihminen huomaa mitään”, Puonti sanoo.

Tunnon heikentyminen tai katoaminen voi tulla yllätyksenä. The New York Times kirjoitti muutama vuosi sitten jutun naisista, jotka olivat kohtalostaan järkyttyneitä.

”En edes tunne, kun lapseni halaavat minua”, juttuun haastateltu nainen kuvaili. Hän oli poistattanut rintansa korkean geneettisen syöpäriskin vuoksi, mutta lääkärit eivät olleet varoittaneet leikkauksen seurauksista.

Juuri tähän ongelmaan Puonti etsi pitkään ratkaisua. Yli kymmenen vuoden työn tuloksena syntyi väitöstutkimus mikroneurovaskulaarisista tram-rintarekonstruktioista.

Niissä rakennetaan rinta ottamalla potilaan alavatsasta ihoa ja sen alla olevaa rasvaa. Tämän kudospalan verisuonet ja hermot otetaan esille ja yhdistetään rintakehälle, minkä ansiosta on mahdollista, että tunto palautuu myös kudospalasta rakennettavaan rintaan.

Ero tavalliseen omakudossiirteellä toteutettuun rintaleikkaukseen on juuri tuntohermojen yhdistämisessä. Tässä työssä Puonti oli alansa pioneeri jopa maailman mittakaavassa, sanoo Husin alueella rintarekonstruktioista vastaava Sinikka Suominen, joka työskentelee plastiikkakirurgian osastonylilääkärinä.

Puonti tekee vuosittain yli sata rintaleikkausta. Tässä leikkauksessa rintasyöpää sairastavalta potilaalta pystyttiin säästämään oma rinta. (KUVA: OLLI JAATINEN)

VUONNA 2017 julkaistussa väitöstutkimuksessa Puonti toteutti sadalle naiselle niin sanotun hermotetun rintarekonstruktion. Läpimurto oli, kun kymmenelle potilaalle tunto palautui täysin ennalleen.

Puontin metodilla tunnosta saatiin palautumaan rintaan keskimäärin 60 prosenttia. Ilman hermotusta rintaan voi palata ajan kanssa noin 25 prosenttia tunnosta.

Tekniikka tunnetaan myös yli­opistosairaaloissa, mutta Husin mukaan leikkauksesta hyötyviä potilaita on Suomessa tänä päivänä vain vähän.

Rinta joudutaan poistamaan kokonaan aiempaa harvemmin, koska rintaa säästävät leikkaukset ovat yleistyneet. Vaihtoehtoisesti uusi rinta pyritään rakentamaan jo syöpäleikkauksen yhteydessä.

Jos syöpä on aggressiivinen, rinnanpoisto saattaa olla edelleen ainoa vaihtoehto. Uusi voidaan rakentaa myöhemmin.

On hyvin vanhanaikaista ajatella, että rinnan rakentaminen syövän jälkeen olisi pinnallista, Puonti sanoo.

Poistoarpi on usein ruma, ja se voi muistuttaa syövästä aina, kun näkee itsensä peilistä. Rinnan puuttuminen saattaa myös olla ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa ahdistava kokemus, Puonti sanoo.

”Pahimmillaan sosiaalinen elämä jää, eivätkä kaikki pysty näyttäytymään puolisoilleenkaan.”

PUONTILLA on ollut oma klinikkansa Savonlinnassa vuodesta 1999. Tiimiin kuuluu myös onkologi ja sairaanhoitaja, jonka kanssa Puonti on tehnyt töitä työparina parikymmentä vuotta. Lisäksi kolme muuta työntekijää Savonlinnassa ja yksi lääkäri Pietarissa hoitavat markkinointia ja klinikan ulkomaalaisia asiakkaita.

Yliopisto- ja keskussairaaloissa vietettyjen vuosien jälkeen Puonti nauttii omasta päätösvallasta ja vapaudesta.

Mieluiten Puonti toteuttaa klinikalla omaa luomustaan, hermotettuja rintarekonstruktioita. Rintojen parissa menee puolet ajasta, vuodessa on yli sata rintaleikkausta. Moni asiakas tulee Venäjältä, josta kertyy jo 50 prosenttia klinikan liikevaihdosta.

Uusin aluevaltaus on Kiina, josta ensimmäistä potilasta odotetaan vielä tänä kesänä. Markkina on valtava, sillä Kiinassa diagnosoidaan satojatuhansia rintasyöpiä joka vuosi. Valtaosalle sairastuneista tehdään rinnan poisto, ja vain noin neljälle prosentille rakennetaan uusi rinta.

Syövän jatkuva kohtaaminen on opettanut paljon elämästä.

PUONTILLA itsellään on epäilty rintasyöpää kahdesti. Kerran hänen rinnastaan löytyi epäilyttävä patti, ja kerran seulonnassa havaittiin huolestuttava solumuutos.

Lähipiiri on ollut enemmän huolissaan kuin Puonti itse. Hänellä on vain ollut sellainen tunne, että rintasyöpä ei koidu hänen kohtalokseen.

Syövän jatkuva kohtaaminen on kuitenkin opettanut paljon elämästä.

”Vakava sairastuminen nostaa kaikki käsittelemättömät asiat pintaan. On hyväksikäyttöä, pahoinpitelyjä ja lapsuuden traumoja. Vastaanotolla joudutaan puimaan aivan hulluja asioita, kun pitäisi hoitaa syöpää ja keskittää kaikki energia parantumiseen.”

Joskus potilaat purkavat vihansa ja pelkonsa hoitavaan lääkäriin. Puonti ajattelee, että juuri se on joskus lääkärin tärkein tehtävä: vastaanottaa kaikki tunteet ja auttaa niiden käsittelyssä silloinkin, kun se on vaikeaa.

Mutta vaikka elämä olisi tasapainossa, sairastuminen on aina raskasta. Ei se lohduta, että on sairastunut ”hyvään syöpään”, josta todennäköisesti parantuu.

”Elämme monesti aika pintaliitoa, mutta silti sisällämme on kuolemanpelko. Ihminen joutuu kohtaamaan sen mahdollisuuden, että tauti on levinnyt, että kuolee.”

Toisinaan sairaus herättää nauttimaan elämästä, hitsaa toisistaan vieraantuneen pariskunnan yhteen ja saa toteuttamaan unelmia.

”Voi olla onnellinen siitä, että vain elää ja on.”