Melanooman hoito

Melanooma alkaa ihon melanosyyttisoluista (ns tummista soluista). Se on Länsimaissa rintasyövän ohella nopeimmin yleistyvä syöpäsairaus.

Tärkein riskitekijä on auringon UV-säteilyn aiheuttama ihon palaminen. Vaalea, pisamainen, punapigmenttinen iho palaa herkimmin. Aurinkoisina päivinä suositeltava auringonsuojavoiteiden kerroin on vähintään 20.

Melanooma syntyy vain noin kolmanneksessa tapauksia ihon luomeen, ja loput kaksi kolmasosaa aiemmin terveelle iholle. Tärkeätä on poistaa näytteeksi kaikki luomet ja ihomuutokset, joissa tapahtuu värin vaihtelua, koon kasvua, punoitusta luomen ympärille tai pinta rikkoutuu ja rupeutuu, eikä parane.

Luomi poistetaan kokonaan näytteeksi ja mahdollisuuksien mukaan poistetaan sen ympäriltä pieni reunus myös tervettä kudosta. Kaikki nämä luomet tulee tutkia mikroskoopilla (PAD).

Hoito

melanoomaMelanooman hoito on ensisijaisesti kirurginen leikkaushoito. Leikkauksen laajuus määritellään melanooman paksuuden mukaan. Paksuus ilmoitetaan PAD-näytteestä millimetreinä Breslow-asteikon mukaan. Pinnallinen haavauma (ulceratio) vaikeuttaa paksuuden arviointia ja todellisuudessa muutos on aina ilmoitettua paksumpi. Melanooma tunkeutuu lähiympäristöönsä muodostaen ns. satelliittipesäkkeitä. Näiden pesäkkeiden etäisyys riippuu melanooman paksuudesta. Siksi sairaan ihomuutoksen ympäriltä poistetaan tervettä kudosta yksilöllisesti Breslow-luokituksen perusteella.

Breslow-paksuus alle 1 mm kertoo pinnallisesta, hyväennusteisesta varhaisvaiheen taudista. Tällöin melanooman tai aikaisemmin leikatun arven ympärille tehdään 1 cm:n lisäpoisto.

Breslow-paksuus 1-2 mm on myöskin vielä pinnallinen, suhteellisen hyväennusteinen ja 2 cm:n tervekudospoisto muutoksen ympärillä on riittävä.

Yli 2 mm paksuissa melanoomissa muutoksen reunojen poisto tehdään 2-3 cm:n marginaalilla. Tämän laajemmasta poistosta ei ole hyötyä. Aikaisemmin tehdyt laajat 5 cm:n marginaalilla tehdyt kudospoistot ovat historiaa.

Melanooman leikkaushoitoon kuuluu aina imusolmukealueiden vartijasolmuketukimus (sentinel node biopsy), jos melanooman paksuus on yli 1 mm. Leikkausta edeltävänä päivänä melanooma-arpeen laitetaan Technetium-isotooppia ja kuvataan imusolmukekartta. Isotooppia keränneet imusolmukkeet poistetaan melanooma-arven lisäleikkauksen yhteydessä. Jos näistä merkkautuneista vartijasolmukkeista löytyy jatkotukimuksissa melanoomasoluja, tehdään imusolmuke-evacuatio kyseiselle imusolmukealueelle.

Myös yksittäisiä etäpesäkkeitä leikataan harkinnan mukaan

Leikkaus voidaan tehdä paikallispuudutuksessa päiväkirurgisena, mutta riippuen imusolmukealueiden laajuudesta tehdään toimenpide nukutuksessa. Tarvittaessa potilas voi yöpyä valvontaosastolla yön yli.

Leikkaus tehdään meillä plastiikkakirurgin toimesta käyttäen onkoplastisia menetelmiä.  Käytetäänn paikallisia ihokielekkeitä, etäkielekkeitä ja tarvittaessa mikrovaskulaarisia kudoskielekkeitä.

Leikkauksen hinta määräytyy toimenpiteen laajuuden mukaan ja arvioidaan konsultaatiokäynnillä.

Melanooman liitännäishoidot

Yli 1 mm paksuisessa melanoomassa konsultoidaan onkologia (Esa Männistö) liitännäishoitojen tarpeellisuudesta. Levinneisyyden tutkimiseksi katsotaan keuhkokuva ja maksan ultraäänitutkimus. Imusolukepositiivisessa taudissa vartatonCT-tutkimukset ja luustokartta ovat aiheelliset.

Melanooman lääkehoidot ovat viime aikoina merkittävästi kehittyneet. Mitogeeni aktivoidun proteiini kinaasin (MAPK) merkitys solujen geeni-ilmentymän, solujen kasvun ja hengissä pysymisen säätelynä on tuonut uusia kasvainmerkkiaineita (ns. signaalimolekyylejä). Muun muassa B-RAF geenimutaatio voidaan määrittää kasvaimesta. Näiden avulla voidaan valita uusista lääkkeistä radikaalisti jo levinnyttä melanoomaa hoitavia valmisteita (vemurafenib, dabrafenibjne). Haittapuolena on näiden uusien lääkkeiden kalliit hinnat.

Onkologimme Esa Männistö suosittelee yksilöllisesti parasta mahdollista hoitoa. Myös pitkään käytössä olevat lääkkeet kuten alfainterferoni (IFN-alfa) ovat edelleen tehokkaita valituissa tapauksissa uusiutumisen ennalta ehkäisyssä.

Liitännäishoitona voidaan käyttää myös monisolunsalpaajahoitoa, kemoimmunoterapiaa (solunsalpaajahoidon ja IFN-alfan yhdistelmähoito) tai sädehoitoa. Melanoomarokotukset ovat tällä hetkellä vielä tutkimusvaiheessa.

yhteydenotto